Eilen Hyvinkäällä liitelemässä... ja jos sitä nyt lyhyesti kommentoisi, niin aivan persiilleen meni! Tunne oli kaiken aikaa, kuin olisi pitänyt märkää saippuaa käsissä, aina lipsahti väärään paikkaan. Jotenkin tuntui myös, että Ruulla oli kovempi vauhti kuin aikaisemmilla reenikerroilla. Ja intoa oli enemmän, kuin taitoa. Irtoo juu hyvin, mutta ei sitten oikein tiedä miten kaempana olevat esteet tulisi suorittaa, jos eivät ole linjassa. Asiaa ei myöskään helpottanut se, että minä olin auttamattomasti myöhässä. Tunsin itseni todella huonoksi, mutta olo ei kuitenkaan ollut mitenkään surkee tai olisin kokenut jollain tavalla häpeää pätevämpien ohjaajien edessä. Lähinnä vain totesin, että kylläpä olen huono tässä.
Reenin koho kohta oli ehdottomasti kepit, jotka alkavat nyt sujumaan (lähetettynäkin), sekä tunnari, jonka tein radan vieressä aivan puomin lähellä (n. 1m) Tunnari palikoiden edessä oli yksi koira. Takana toinen ja ohjaaja palikoiden vieressä. Yksi koira suoritti rataa ja toinen reenasi puomilla kontakteja. Ruu juuri radalta tulleena kierrokset tapissa. Ja lyhyesti sanottuna ko. liike oli todella Pro!! Haisteli paria ja nappasi heti oman kun kohdalle sattui. Ei klähminyt muita ja keskittyi muutenkin todella hyvin tähän "tylsempään" osuuteen, vaikka muut koirat viuhtoivat siellä ja täällä esteillä ja metelikään ei ollut ihan sieltä hiljaisemmasta päästä. Kyllä jäi todella hyvä mieli reenistä vaikka itse rata osuus oli kyllä todella syvältä.
Lisäksi tein muutaman todella hyvän havainnon, mitä auttavat meitä varmasti tulevaisuudessa. Ensimmäinen oli se, että agi on kuin keilaamista. Katse olisi aina pidettävä siellä minne ollaan seuraavaksi menossa (eikä koirassa) Tämä siis ihan perus asioita, mutta mitenkäs se olikaan päässyt unohtumaan ;0) Huomasin vain viime viikolla mielenkiintoisen asian keilatessani. Jos katsoin palloa sitä heittäessäni, niin meni se takuu varmasti minne sattui. Jos taas keskityin katsomaan horisontissa olevaa kiintopistettä, niin onnistumisprosentti oli huomattavasti suurempi. Tämä lienee pätee myös agilityyn.
Toinen tärkeä huomio tuli kontakteilla. Ruu on alussa suorittanut ko. esteet hyvin (aloittelevaksi koiraksi) mutta nyt viime aikoina on ilmennyt ongelmia. Ruu on lopussa jotenkin epävarmempi ja alkaa himmaamaan liian akaisin. Syy on niinkin yksin kertainen, että mä olen ollut esteen lopussa liian autoritäärinen (henkisesti) ja painostanut koiraa siinä pelossa, että loikkaa alas ennen aikojaan. Nyt vain on iskostettava mieleen se, ettei se ole maailman loppu jos loikkaa. Sitten vain "hupsis" ja uudestaan ko. este. Lisäksi Ruu reagoi rohkaisuun joten tätä tehtävä alastulolla. Lisäksi äärimmäisen tärkeää on kropan rentouttaminen. Itse olen kuin seipään niellyt, joka lihas jännittyneenä siltä varalta jos se vaikka loikkaa. Eli rento meininki loppuun asti ja turhat jäykistelyt pois. Kun tämän oivalsin lopun kontakti reenit sujuivat todella hyvin ja Ruu uskalsi jo viimeisellä kerralla mennä aavistuksen mun edelle odottamaan lupaa syöksyä leluun. Eli siis varsin opettavainen kerta tämä reeni!
