maanantaina 9. marraskuuta 2009

Tauko

Meillä reeni kamat siirtyy kolmeksi viikoksi telakalle. Keskitytään vain leikkimiseen, lenkkeilyyn ja muuten vain oleiluun.



"No kuis siinä noin pääsi käymään?!?"

perjantaina 6. marraskuuta 2009

Treeni, treeniä

Taasen tuossa omalla lähi kentällä. Lunta tuli aikalailla, joka ei kuitenkaan menoa haitannut.

Ruutu: Sillä siis aloitettiin ja tahkottiin yhteen menoon varmaan vartti! Ensin pallo ruudussa ja sitten tyhjä josta se jankkaaminen alkoi. Menee kyllä todella hyvin ruutuun suoraan ja keskelle, mutta aivan liian taakse. On nimittäin hiinä ja hiinä onko se nolla. Mä vaan en osaa pysäyttää oikein ja koira ei myöskään osaa pysähtyä oikein =) Revi siitä sitten. Eli vaikka otettii aikas lyhyeltäkin matkalta, että koiralla ei niin paljoa vauhtia ehtinyt tulla, niin sinne se vain oli pakko aivan takareunaan mennä... aargh! Paikan haussa ei ole taas tätä ongelmaa vaan menee aika keskelle kivasti.

Kokeiltiin sitten niin, että otin täydestä matkasta ruutuun ja kun meni taakse pyysin aina uudestaan takaisin sivulle ajatuksena, että palkka tulee vasta kun suostuu menemään keskelle. Ei onnistunut, ei. Ruu pinko ruutuun aivan perällä ja takaisin mun sivulle (käskystä) ja tuntui olevan oikein tyytyväinen edes takaisin juoksemisesta.

Sitten kokeiltiin niin että palkkaan sen mun luonta, ajatuksena, että haluisi pysähtyä nopemammin ja siihen keskelle, kun kerta palkkaa ei tarjoilla ruutuun. Ja taas sama ralli... ruudun perälle ja palkka multa, ruudun perälle ja... Ei toimi!

Seuraaminen: Päätin sitten väliin ottaa seuraamista. Painaa. Aloin nostella jalkoja ylös päin ja lopetti painamisen... hetkeksi. Pitäisi olla AINA se pieni pallo kädessä. Sillä kun tekee pitkää kuuria, niin jo alkaa löytymään oikea paikka ilman kummoista painamista. Joten nartsa kehiin.

Tunnari: Kymmenkunta palikkaa. Nami ennen kapuloita, jota tosin ei huomioinut millään tavalla. Meni kuitenkin rauhallisesti kapuloille ja haisteli yhtä ja poimi oman. Ihan nätti suoritus alusta loppuun, ilman mitään pureskeluja. Tähän siis olin oikein tyytyväinen.

Kaukot: M-I-S-M ihan ok. Pientä hötkyä lähteä kierrolle ennen aikaisesti, mutta maltoi kuunnella loppuun.

Liik.istu: Ekalla ihan hyvin tokan ja kolmannen seisoi ja neljäs ok. Lelu saa sen liian jännittyneeksi tässä liikkeessä joten laitetaampa oletus arvoksi ko. liikkeelle lentävät nakin palat tästä eteenpäin.

Ruutu: Sama renksuttaminen jatkui. Juttelin Heidin kanssa illalla vielä ko. liikkeestä kun sattumalta tapasin... Hän kehoitti olla huolehtimatta siitä ja katsoa kuulemma ekat VOI-kisat. sanoi, että suurin osa koirista ei painu niin taakse, kuin reeneissä. Kyllä hiukka helpotti mieltä. Kiitos Heidi! Ja sanoi vielä. että jatka vain paikan hakujen vahvistamista, niin hyvä siitä tulee.

torstaina 5. marraskuuta 2009

Juoksut alkoi

Ruut päätti ruveta juoksemaan eilen aika lailla tarkalleen 7kk välillä edelliseen juoksuun. Tämä tarkoittaa sitä, että helmi/maaliskuussa onkin sitten sterilisaatio edessä. Aijon siis leikata kierron puolivälissä siksi odottelin nämä juoksut saapuvaksi. Edellisellä kerrallahan Ruu'lla oli aika voimakas valeraskaus ja jos saman kaavan mukaan mennään, niin se on edessä nytkin enkä halua leikata sitä kun vasta 3-4kk päästä juoksusta, että on varmasti sitten kaikki hormooni hyrräys loppu ;)

Ja mitä Hessuun tulee, niin poika on ollut täysin ennallaan ja jatkaa muiden mukana parin tunnin lenkkejä, kuten eilen kun Tainan kanssa samoiltiin Keravan metsissä. Oli todella kivaa lenkkeillä pitkästä aikaa yhdessä ja turista niitä näitä!

Tunnarilaskuri: 67-8=59

keskiviikkona 4. marraskuuta 2009

Tuunailut jatkuu...

tunnarin parissa. Eli taas ollaan otettu tehostetusti ko. liikettä ja kokeiltu eri virityksiä millä niiden väärien kapuloiden klähmiminen loppuisi. Ruut'han aina ottaa heti oman kun kohdalle osuu, eikä näin jää arpomaan, että olisikohan se mahdollisesti oikea vai ei. Olen vaihtanut lelun namiin ja tämä näyttää hieman hillitsevän toisen menoa.

Tosin nyt olen huomannut, että namia ei voi sijoittaa palikoiden väliin vaan ne on laitettava yhteen kohtaan hiukka ennen kepukoita. Tämä siksi, että Ruut syö namit, haistelee ottaa oman ja sylkee sen pois tarkastaakseen vielä, että jäiköhän sinne sittenkin vielä joku herkku! Tämä on mulle aivan uutta, koska Ruut tunnetaan äärimmäisen nirsona koirana, joka valitsee reenirepustakin pallon sian korvan sijaan!!

No typsy on siis oppinut arvostamaan ruokaa enemmän, mikä sinänsä on oikein hyvä juttu. Tämä aiheuttaa kuitenkin sen, että jos haluan käyttää nameja edelleen stoppaamassa toisen menoa, niin Ruu on saatava tajuamaan, että ne löytyvät aina samasta paikkaa ja yhdestä pienestä kasasta. En kuitenkaan usko tämän tuottavan vaikeuksia.

No mutta näille jatketaan. Eli nami kasa ennen kapuloita, nami jahtaus palkaksi ja lisäksi taas kuurina joka päivä lenkin yhteydessä oman etsimistä heinikosta ennen kuin lumet tulevat. Otetaan paljon myös kapulan palauttamisia eri matkoista lelu-palkalla, niin eiköhän siitä hyvä tule.

Tunnari laskuria en nyt juuri muista, mutta kuudenkymmenen tehdyn tunnarin raja alkaa kohta puoliin menemään rikki ja plakkarissa on jo yli viisikymmentä onnistunutta tunnaria ajan jaksolla 15.8-4.11 Joten kyllä se varmaan alkaa kohtapuoliin kisa tilanteenkin kestämään. Ollaan kuitenkin pyritty reenaamaan mahdollisimman eri paikoissa ja mahdollisimman eri ihmisen liikkuroimana. Hyvillä mielin siis eteen päin =D

sunnuntaina 1. marraskuuta 2009

Tuunailua tunnarin parissa

Viikonloppuna oli teho-tunnari päivän sana. Otettiin muutamia tyhjien kasojen haistelua joissa oli tällä kertaa levottomampi, mutta ei sortunut tuomaan mitään. Nosteli kyllä senkin edestä. Yhdessä välissä jopa katsoi kysyvästi, että oletko nyt ihan varma, että se kapula on täällä jossain?! Palkka haistelusta. Sitten tein kokeilun rauhoittaako namit tuota ja viljelin niitä kapuloiden joukkoon (oma menossa mukana =) Ja kyllähän se rauhoittui. Lakkasi klähmimästä muita. Syö namit nopeasti ja sen jälkeen alkaa haistelemaan palikoita ja nappaa heti oman kun kohdalle sattuu. Tällä taktiikalla aijon jatkaa eteenpäin. Lisäksi yritän ajaa namin sisään tähän liikkeeseen palkaksi. Nyt se näyttää toimivan, eikä pureskelu ole palannut. Lisäksi otan pelkkiä palautuksia lelupalkalla.

Teho kuurin saldo: 77-2-3+1-6=67

Uimassa

Lauantaina suunnattiin Hyvinkäälle koirien kanssa Onnen koira -kylpylään uimaan. Hessu ei ole oireillut sen öisen jälkeen millään tavalla, joten päätin sen kuitenkin ottaa mukaan. Se kun niin kovin pitää vedessä lotraamisesta. Molemmat koirat nauttivat uimisesta silmin nähden alun kastautumis vaikeuden jälkeen ;0) Outi napsi päivästä kuvio joista muutama tässä. Molemmat koirat olivat reissun jälkeen väsyneitä. Täytyy ehdottomasti ottaa joskus uudestaan! Loput kuvat löytyy TÄÄLTÄ



Alun odottelua pihalla, ennen sisään menoa. Kaik yhes koos....



Näkymät sisältä.



Suihkuttelu ennen altaaseen menoa kuulu koirillekkin =D



Ruut uima-opettajan valvovan silmän alla ;0)



Hessu nautti pallojen hakemisesta altaasta. Se oli sitten kertakaikkisen liikuttava <3

perjantaina 30. lokakuuta 2009

Tunnari kokeilu

Katrin ja Mervin innoittamana kokeilin sitten tänää ensimmäistä kertaa tunnari kapuloiden haistattamista, niin että omaa ei ollut joukossa. Ensi alkuun otettiin yksi tunnari liikkeenä. Tämä ihan ok. Tosin nosti yhtä ja klähmi toista, mutta kun oma kohdalle sattui otti sen ripeästi suuhun. Palautus oikein hyvä.

Sitten se kokeilu joka jännitti ihan mahdottomasti. Tein sen kuitenkin senkin uhalla, että koira tekee virheen ja tuo sieltä vain jonkun. Haluan päästä eroon tuosta virheiden tekemisen pelosta. Tosin myönnettäköön, että jos tämä kokeilu ei olisi onnistunut, niin saattaapi olla, että olisi jäänyt mainitsematta ;0)

Laitoin siis haistelemaan samoja kapuloita, mistä oli juuri aikaisemmin hakenut oman. Kaikki samat virittelyt alkuun ja sitten vain koira matkaan. Hyvin jaksoi haistella. Kävi kapulat (joita joku 10 kipaletta) edes takaisin läpi ja välillä yritti ilmastakin poimia hajua, omasta. Aina uudestaan ja uudestaan painui nenä maahan ja todella rauhallisesti jaksoi haistella. Annoin toisen työskennellä jonkun parikymmentä sekunttia ja juuri kun kuono oli maassa hihkaisin iloisesti pois lelulla leikkimään. Ei siis ruvennut pomimaan väärää, eikä ollut muutenkaan paineistuneen oloinen. Ei itse asiassa edes klähminyt muita saati sitten olisi nostellut niitä.

Loppuun otin vielä tunnarin liikkeenä. Nyt meni kapuloille aavistuksen rauhallisempana, kuin edellisillä kerroilla. Ei klähminyt kertaakaan muita ja nappasi heti oman, kun kohdalle sattui. Palautus myös ihan ok. Näitä täytyy ruveta tekemään lisää, että pääsee palkkaamaan vain siitä haistelusta.

Tunnarilaskuri tämän päivän jälkeen: 79-2=77