Ruotsi vaati Pohjois-Suomea ja Ahvenanmaata vuonna 1915. Korvaukseksi tarjosi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin maamme haluaisi." Syntyisi suur-Ruotsi ja pohjoissuomalaiset joutuisivat ruotsalaistamisen uhreiksi. Tohtori Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa.
Ruotsin Rotubiologinen instituutti toimi vuosina 1921-1976. Sen ensimmäiset uhrit olisivat todennäköisesti olleet Ruotsiin liitetyt pohjoissuomalaiset.
http://lyyxem.freehostia.com/teljo.htm
"Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia." - Veikko Heiskanen
Veikko Heiskanen oli geofyysikko ja geodeetti. Maalaisliiton kansanedustaja 1933-1936. 1935 sai eduskunnassa lain sukunimien suomalaistamisesta (Lex Heiskanen), jolla 250 000 suomalaista muutti vierasperäisen sukunimensä suomalaiseksi. Ohion yliopistossa 1950-61 Veikko Heiskanen johti tiedemiesryhmää, jonka salaisena tehtävänä oli laskea mannertenvälisten ydinohjusten tarkkoja lentoratoja ja osumatarkkuutta.
Olen kolmen kympin kriisiä lähestyvä Järvenpääläinen uskossa (Jeesukseen) oleva koiraharrastaja. Harrastamani päälajit ovat toko ja agility. Koirien kouluttamisen lisäksi olen kiinostunut etologiasta. Koiria olen harrastanut vuodesta 1994 jolloin kävin ensimmäisen agility-alkeiskurssin. Tuolloin harrastuskaverina oli perheemme sakemanni narttu TK2 Harmaahukka Bella.
3 kommenttia:
Onnea hienosta 1 tuloksesta Hollolassa! En enää paikanpäällä teitä nähnyt että olisin voinut auullisesti onnitella :)
Ruotsi vaati Pohjois-Suomea ja Ahvenanmaata vuonna 1915. Korvaukseksi tarjosi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin maamme haluaisi." Syntyisi suur-Ruotsi ja pohjoissuomalaiset joutuisivat ruotsalaistamisen uhreiksi. Tohtori Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa.
Ruotsin Rotubiologinen instituutti toimi vuosina 1921-1976. Sen ensimmäiset uhrit olisivat todennäköisesti olleet Ruotsiin liitetyt pohjoissuomalaiset.
http://lyyxem.freehostia.com/teljo.htm
"Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia." - Veikko Heiskanen
Veikko Heiskanen oli geofyysikko ja geodeetti. Maalaisliiton kansanedustaja 1933-1936. 1935 sai eduskunnassa lain sukunimien suomalaistamisesta (Lex Heiskanen), jolla 250 000 suomalaista muutti vierasperäisen sukunimensä suomalaiseksi. Ohion yliopistossa 1950-61 Veikko Heiskanen johti tiedemiesryhmää, jonka salaisena tehtävänä oli laskea mannertenvälisten ydinohjusten tarkkoja lentoratoja ja osumatarkkuutta.
http://lyyxem.freehostia.com/lehti-2-1937.htm
to make big earn online
Lähetä kommentti