maanantai 29. joulukuuta 2008

Sisä reeniä

Eilisessä reenissä Ruut'lla lähti pala anturasta, joten ulko reenit ovat hetken aikaa tauolla. Nyt sitten keskitytään sisä reeneihin. Tilan puutteen vuoksi taidan ottaa kuuri luontoisesti ainakin sivulta maahan menoa, perusasento jumppaa, kapulan pitämisiä sekä maasta perusasentoon siirtymisiä. Nämä ovatkin asioita, jotka tuppaavat jäämään luvattoman vähälle harjoittelemiselle.

Maahanmeno: Ei meinnannut taaskaan millään mennä maahan, vaan istu ja katsoi silmiin. Autoin toista ja jo löyty makuu asento, mutta lonkka versiona. Tästä ekasta palkka. Loput toistot taisivat mennä sitten mennä ilman kaksois käskyjä. Lonkka asentoa tarjosi muutamaan kertaan. En enää palkannut niistä vaan autoin aina kädellä oikeaan asentoon. Loppuun palkkasin maahan menot lelulla ja kun vire nousi jäi lonkkailutkin pois. Täytyy ottaa jatkossa lelulla noita sekä satunnaisesti namilla. Hyvinä puolina tuossa lonkkalepo asennossa on Ruut'n asenne. Se jotenkin odottaa, että kun sivulta pyydetään maahan, niin sitten pitää olla pidempään levossa. Ruut ei kuitenkaan ole missään nimessä tylsistyneen oloinen, vaan tarkka, mutta levollisella mielellä. Hyvä homma!

Sivulletulo: Ruut edelleen läheltä tullesssa tulee "pohkeenväistö" tyylillä. En pidä tästä. Mietittiin sitten yhteis tuumin Ruutin kanssa, että mistä kiikastaa. Ennakointi on yksi syy. Pitkällä matkalla tätä ei esinny, kun vauhtia on sen verran paljon. Siispä jatkossa otetaan joko aivan läheltä tai sitten reilun matkan päästä. Huomaan myös, että mulla ei voi missään nimessä olla lelua kädessä. Tämä aiheuttaa välitöntä kyttäämistä, mistä seuraa vajaat perusasennot ja lopussa ihan toivotonta hidastelua. Saman efektin aiheuttaa lelu-kainalossa versio. Elikkäs lelut piiloon tässä reenissä.

Ei kommentteja: