lauantai 6. kesäkuuta 2009

Jälki ja esineet

Tänään lenkin yhteydessä päätin tehdä jäljen ja ottaa esineitä Mannin metsissä. Talloin jäljen koirien odotellessa. Jäljen pituus taisi olla 200-300m välillä ja siinä oli muistaaksen 6 kulmaa. Jälki vanheni reilu puolituntia. Maasto ei ollut mikään kaikkein helpoin. Lisäksi tuli yhden polun ylitys. Maasto vaihtelu oli melkoinen.

Jäljen vanhetessa tein sessuille esineruudun. Hessu sai talloa sitä mun kanssa. Alue n. 20-30m kanttiinsa ja nousi pienen mäen päälle. Otin Hessulla ensin. Ruu sai katsoa mitä vanhus puuhaa. Hessu haki kolme esinettä rauhallisesti tallustellen. Kivaa sillä on silti ja nakkipalkalla hakee mielellään.

Ruu'n vuoro seuraavaksi. Jätin istumaan ja näytin esineitä ennen kuin kävin viemässä. Ensimmäinen esine toisessa laidassa aika alussa. Toinen keskellä ja kolmas mäen päällä. Sitten virittelyt ja Ruu karkasi niistä. Löysi hyvin keskellä olevan. Tästä heti palkka (en ota palautuksia vaan palkkaan nostoista)

Lopuilla kerroilla olin tarkempi noiden virittelyjen kanssa. Tokana nousi mäen päällä oleva esine ja lopuksi reunassa oleva. Ruu lähtee suht kovaa, mutta hiljentää aika nopeasti ja alkaa haravoida aluetta rauhallisesti ja musta näyttäisi siltä, että tuolla jopa nenä auki =D

Lähdettiin ajamaan jälki. Nyt yritin lähettää sen jäljelle. Yritykseksi se kyllä taisi jäädä. Toisella valtava hinku jäljelle ja aloitus kohta olisi saanut olla helpompi. Alun sählingin jälkeen päästiin matkaan.

Ekakulma oli suht hyvä, johtuen siitä, että iso puu oli edessä hidastamassa matkaa, eikä kulmaa voinut tästä syystä kaahata ohi. Jatkettin matkaa. Ruu'lla oli nyt vauhtia liikaakin ja maaston vaihtelevuudesta johtuen jouduin päästämään liinasta irti, että saatoin kiertää kohteita. Ei pitäisi varmaankaan...

Polun ylityksen kohdalla tuli ensimmäinen hukka. Lähti tekemään ympyrää ja hetken haravoituaan löysi jäljen. Toka kulma meni kyllä niin pieleen kuin vain voi mennä. Löysi kuitenkin hyvin uudestaan jäljelle. Kolmas kulma oli suht. ok Neljännessä pyörittiin taas kohtalaisesti. Viideskulma taitoihin nähden suht ok samoin kuudes kaiketi ok (pientä pyörimistä)

Lopussa ollut nahka rätti ei saanut juurikaan minkään laista innostusta.. Lähinnä oli sitä mieltä, että jatketaan lisää tätä jäljestystä. Pitäisi nyt varmaan ruveta viljelemään niitä keppejä jäljelle, että saisi lisää tarkkuutta (huomaisi, että jäljeltäkin voi löytyä jotain). Nyt vauhtia alkaa tulemaan aika paljon. Edelleen se kuitenkin on keskittyneen oloinen mikä on hyvä asia.

Seuraavalla kerralla otan keppejä mukaan. Jarrutan menoa liinasta ja katson, että alun jälki on suht helppoa maastoa, että saisi noi lähetykset kuntoon. Nyt kun ne ovat tupanneet menemään aika pyörimiseksi, ennen kuin saa hajusta kiinni.

Lisäksi pitää hankkia kunnon jälkiliina. Tuo mikä nyt on, on sitten todella huono. Siitä on vaikea pitää kiinni ja se sotkeutuu alvariinsa jonnekkin, jos ei muualle, niin ainakin omiin jalkoihin.

3 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Kannattaa pidentää ja hieman vanhetaakin enemmän jälkiä - ainakin minun mielestä. Jos jälki on kovin tuore, sitä voi helposti päästellä hurjalla vauhdilla. Uskon että Ruu selviytyy hienosti ihan 300 - 600 metrin jäljistä, niin hienolta sen jäljestys pentupäivillä näytti!
Jälkiliina kannattaa olla jotain vaijeria, sähköjohtoa tms. sotkeutumatonta - ja suht pitkäkin se saa olla jotta et ihan hengitä niskassa ja esim kulmissa aja itse kulman päälle sotkien koiran työskentelyä.
Kepit voi olla Ruulle hyvä idea, mieti niiden palkkausta - ts. miten niistä palkkaat jotta sille on motivoivaa nostaa niitä. Ensin kannattaa tehdä kepit ihan muualla kuin jäljellä tutuiksi ja halutuiksi, ts. keppileikkiä ja keppien suuhun ottamisesta tms. palkkaamista. Sen jälkeen laitat hyvin hajustuneen kepin jäljelle ja katsot miten se reagoi. Jos esim reagoi hyvin vähän mutta kuitenkin selkeästi koirasta voit lukea sen noteeranneen kepin kehu jo ensin siitä jotta se ylipäätään yhdistää että keppejä kannattaa noteerata siellä jäljellä.
Tsemppiä jälkireeniin, ajattelin että kirjoitan jotain ajatuksiani ja taisihan tästä tulla suht pitkä sepustus :)

Tiia Ahveninen os. Hämäläinen kirjoitti...

Hienosti kuulostaa jäljestelyt lähteneen. Meidänkin pitäisi jaksaa noitakin harjoitella.. Meillä myös hyvä jälkiliina sellainen pyöreä muoviliina, nauha menee helpommin solmuun. Rasmuksen kanssa päästän irti jos pyörittää jonnekin ja nappaan vauhdista mukaan. Ruuti ei ole vielä yhtään oikean pituisia jälkiä mennyt. Opetan ensin kepit ja sitten keppejen kanssa.

Susan Miiro kirjoitti...

Kiitos vinkeistä Hanna. Kepeillä on paljon leikitty Ruu'n kanssa pikku pennusta lähtien ja se jossain vaiheessa näytti siltä, että rupee fanaatikoksi niiden suhteen. Mulla on nyt vaatteen sisällä hajustumassa muutamat kepit. Käyn huomenna kokeilemassa kuinka käy. Kyllä vaan tää jälki on vaan niin jännää =)