Mantan synttärit ja 10. jälki

Tänään suunnattiin koirien kanssa viettämään Mantan 9-vee synttäreitä... juu perinne jo <3 Manta tarjoili maksalaatikko kakkua kavereilleen =D Ennen varsinaisia pirskeitä kävimme lenkillä koirien kanssa ja päätettiin talloa jälki Ruu'lle ja Mistylle. Taina olikin löytänyt varsin mukavan ja ison pellon jälkeä varten.

Ruulle tallasin n. 500m pitkän jäljen. Siinä oli muistaakseni 4 kulmaa ja se mutkitteli myös. Jäljellä oli lisäksi neljä keppiä ja vanhensin sitä hiukka yli tunnin. Välissä tehtiin Mistylle jälki ja lenkkeiltiin sen vanhentumista odotellessa. Misty pääsi ensin hommiin. Varsin mallikkaasti se selvittikin oman jälkensä vaikka onkin enimmäkseen mennyt verijälkiä jossa onkin varsin haka.

Sitten Ruu'n vuoro. Alku sujui edellisten kertojen mukaisesti. Lähti innoissaan, mutta tarkasti jäljelle. N. 50m kohdalla oli eka keppi, joka nousi hyvin. Leikittiin sillä hetki ja sitten taas itse hukkasin sen. Ruu'lla kova hinku jäljelle, joten ei enää malttanut etsiä sitä, joten jätettiin se pellolle. Matka jatkui ja aikas hyvin selvitti ekan kulman. Sitten tapahtui jotain todella kummallista. Jäljen päällä oli pieni kuoppa/kolo, jota haisteli hirmu tarkkaan. Lähti jäljelle, mutta oli aika epävarman oloinen. Luimisteli, meni hitaasti ja lopulta nosteli karvojaan hukaten jäljen. Löysi uudestaan jäljen, mutta otti toistamisen takajäljen. Katsoi kyllä jäljen etenemis suuntaan, mutta pyörsi aina takaisin takajäljelle (en antanut mennä pidättäen liinasta toisen matkan).

Tässä kohtaa on mainittava, että jos Ruu hukkaa hetkellisesti jäljen ja joutuu sitä tovin etsimään, ei koskaan ole yrittänyt lähteä jälkeä takaisin päin. Lisäksi tuntui, että tyttöä epäilytti pieni pusikko jonka suojiin jälki eteni. Annoin sen empiä rauhassa. Lopulta rohkaisi mielensä ja suuntasi kohti pensaikkoa. Tässä kohtaa kehuin vuolaasti ja Ruu lisäsikin vauhtia. Keskittyminen ei ollut kuitenkaan parasta mahdollista ja hukkasi vielä kaksi kertaa jäljen. Viimeisellä kerralla haravoitiinkin oikein urakalla peltoa. Palasi takaisin kohtaan jossa hukka tuli ja nosti siitä itsenäisesti uudelleen jäljen oikeaan suuntaa.

Nyt tuntui rauhoittuneen ja loppu sujuikin varsin mallikkaasti. Kulmat oli ihan ok ja loput kepit nousi hyvin. Leikittiinkin niillä pitkään ja hartaasti tuon epävarmuuskohtauksen jälkeen. Neljästä kepistä nousi siis kolme yhden jäädessä sinne missä episodi alkoi.

Mietin, että minkähän tuo mahtoi haistaa!? Se muuttui niin epävarmaksi, hiippaili matalana ja karvat olivat lopulta koko selän matkalta pystyssä. Lisäksi säikähti aika voimakkaasti oksan räsähdystä, jonka itse luultavasti aiheutin. Mikä lie pikku olio sai toisen pois tolaltaan, mutta parasta oli se etten auttanut. Annoin toisen rauhassa puntaroida tilannetta ja hakea aina uudestaan ja uudestaan jäljen. Ruu rohkaisikin itsenäisesti mielensä ja pystyi hyvin nollaamaan tilanteen. Loppu parisataa metriä menikin taas varsin mallikkaasti.

Kaarinan sanoja lainatakseni: "Taisimme taas oppia jotain uutta" =D Kiitos Taina mukavasta päivästä. Otetaan juhannuksena uudestaan!