maanantai 22. kesäkuuta 2009

Reeni koostetta

Perjantaina:

Jälki lenkin yhteyteen. Maasto vaihtelevaa ja aika risukkoista. Pituus joku 200-300m Vanhensin puolisen tuntia. Muutamia kulmia ja tien ylitys, joka ei kyllä ollut suunitelmissa, mutta kun jälki olisi jäänyt niin nysäksi päätin mennä tien yli. Merkkasin jäljen tien toiseltapuolelta, että jos joudun ottamaan uuden lähetyksen siihen.

Lähti hyvin jäljelle (tosin hiukka liian vauhdikkaasti) osa kulmista kohtalaisia osa pientä pyörimistä. Tielle tullessa hukkasi jäljen. Annoin haravoida itseneisesti. Aika kivasti työskenteli ja lopulta löysikin jäljen päädyn ja jatkoi varmasti metsään. Tiellä ei taidettu olla minuuttiakaan. Olin kyllä aikas tyytyväinen. Loppu oli myös aika vauhdikasta menoa. Lopussa ollut iso kuoppa tuottikin sitten enemmän vaikeuksia. Ei meinannut millään löytää tietä ulos montusta. Liekö haju teki montussa tepposen. Lopulta löysi ja päästiin jäljen loppuun.

Lauantai:

Tokottiin lenkin alkuun. Ruu teki paikkamakuun 4min. Ihan ok makuu. Seuraaminen oli hiukka painamiseen taipuvaista, mutta muuten ok. Kaukot S-I-M-I ihan ok matkan ollessa se 5-6m Palkaksi merkin kierto. Noutoa nostoina josta suora palkka. Pari heittoa Tainan käskyttäessä. Palkka istumisesta. Hyvin pysyi peppu maassa. Loppuun hyppy. Hiukka ilmassa aijaamista. Pylly jää keikkumaan ilmaan, kun kytätään lentävää palkkaa. Enää ei lennä! Lisäksi tarkkana oman naksutuksen suhteen, ettei enää naksauta puolikkaista istumisista. Paluu hypyt sivulle olivat tällä kertaa todella hyviä ja suoria.

Jälki tallottiin tälläkin kertaa metsään pituuden ollessa 200-300m. Vanhensin tunnin. Kulmia muistaakseni joku 4-5 ja keppejä kuusi. Maasto aikas risukkoinen. Yritin lähettää hiukka kauempaa jäljelle. Ei onnistunut vaan jouduin lähettämään uudestaan läheltä. Tämä hyvä. Eka keppi nousi hyvin joka oli aivan jäljen alussa. Toka jäi metsään loppujen neljän noustessa hyvin. Kepit pyrin sijoittamaan meille vaikeisiin paikkoihin kuten heti kulman jälkeen. Oikein tyytyväinen olin tähänkin jälkeen. Kulmat olisi tällä jäljellä saaneet olla parempia.

Sunnuntai:

Tokolla taasen aloitettiin. Ruulla ohjelmassa seuruu, joka eliseen verrattuna parempaa. Seuruutin kohti ruudun merkkejä ja kävin siellä kääntyilemässäkin. Lisäksi juoksu osuus kohti ruutua oli oikein onnistunut. Ei katsonut tällä kertaa merkkejä, hyvä, hyvä! Kaukot S-I-M-I oli hyvät samoin jäävät (seisominen ja maahanmeno) joissa palkka edessä ja vapautus suoraan leluun. Ruutu oli super! Kosketus alusta ruudussa valmiina, jota ei nähnyt kun vietiin. Lähti nopeasti ja parkkeerasi itsensä suoraan lätkän päälle. Hyppy käskytettynä ihan ok. Tosin saisi istua hiukka ripeämpää. Loppuun tunnari puulastun (höylättyä puuta) joukkoon piilotettuna. Näitä pari kipaletta. Ok meininki.

Hessu sai ottaa loppuun ruudun pariin kertaan. Hiukka kaarsi aina toiseen laitaan, mutta oikaisi itsensä hyvin oikeasta kohtaa sisään. Kyllä se vaan papalla on tämä liike muistissa. Palkka valmiina ruudussa.

Jälki tällä kertaa pellolle. Pituus n. 500m kaksi kulmaa ja neljä keppiä. Kaksi polun ylitystä. Vanhensin reilu tunnin. Kepit niin, että ensimmäinen oli heti jljen alussa, toinen heti kulman jälkeen, kolmas toisen kulman jälkeen ja viimoinen lopussa, josta tarkoitus oli palkata lelulla. Lähti hyvin jäljelle ja nosti heti ekan kepin leikittiin sillä sitten aika kauan. Lähti hyvin uudelleen jäljelle. Polun ylitys oli ihan ok samoin ensimmäinen kulma, jossa meni aivan jäljen päällä. Nosti heti kepin kulman jälkeen jolla myös leikittin antaumuksella.

Tähän olisi sitten kait pitänyt jättää, vaan en sitä voinut tietää. Kuumuus, vaudikkaat toko reenit, pitkä lenkki alle ja kunnon revittelyt kahdella ekalla kepillä olivat ilmeisesti syöneet mehuja niin, että nyt alkoi väsymys näkymään. Tokaan kulmaan saakka vielä mentiin kohtalaisella tahdilla ja selvitettiin kulma pienillä pyörimisillä. Kulman jälkeinen keppi nousi kyllä, mutta sitten muuttui tahti aika haahuksi. Polun ylitys tuotti vaikeuksia ja loppu matkakin mentiin varsin usein jäljeltä harhaantumisten merkeissä vaikka olikin aivan suoraa pätkää =0 Hienosti kuitenkin aina uudestaan ja uudestaan luotsasi itsen takaisin reitille. Lopussa ollut neljäs keppi nousi myös hyvin ja innostui kuitenkin vielä leikkimään pinkulla. Kun tultiin pellolta tielle Ruu lösähti heti varjoon kieli pitkänä läähättäen. Sydäntä kyllä lämmitti erityisesti toisen sitkeä asenne jäljen ajoon vaikka väsy painaakin.
Hieno pieni Ruu!!

Loppuun vanhukselle jälki. Tallasin pienen suoran (n. 20m) jonka päähän vein kannellisen kipon jossa nakkeja. Hessu sai nähdä kun tein jäljen. Poika oli innoissaan ja lähtikin yllättävän hyvin matkaan jälkeä pitkin. Sitten alkoi seikkailu jäljen molemmin puolin. Lopussa meni taas jäljen päällä. Ei kuitenkaan meinannut löytää purkkia kun olin sen piilottanut. Täytyy myöntää, että Hessun aikaisempiin tyyleihin verrattuna tämä oli jo varsin jäljestystä muistuttavaa etenemistä =D Hessulle lienee tehtävä jatkossa tällaisia helppoja jälkiä missä nami palkka lopussa. Vanhuksella tuntui olevan oikein kivaa <3

Ei kommentteja: