tiistai 18. elokuuta 2009

Luuston kuvaus

Eilen oli Ruut'n viralliset lonkka -ja kyynärkuvaukset Jär-vet'ssä. Ruun Kuvasi Elli Kivikoski. Pidän hänestä kovasti. Oikein mukava ja ystävällinen ihminen =) Ruu laiettiin uneen ja se simahtikin saman tien, kun suoneen laittoi. Odotellessa (ell. kiireitä) leikkasin tytön kynnet samalla.

Kauaa Ruu ei malttanut olla unessa, kun jo kuvauksien aikana yritti jo punkea ylös ja ell. viritti hiekkasäkin painoksi toiselle. Kun kuvat oli otettu ja Ruu laskettu alas patjalle alkoi taas punkea ylös. Kait se jonkinlainen eloonjäämis vietti ajaa koiria ylös vaikka kuinka horjuttaisi.

Ruu olikin nukutuksen jäljiltä hiukka varautunut ja kommentoi herkästi ympäristössä olevia asioita. Lisäksi kotosalla pari kertaa kesken unen säntäsi ylös hätääntyneen oloisena. Ruu raukka muistutti jollain lailla pientä villieläintä, joka panikoi uutta ja outoa olotilaa. Koki kait jollain tavalla itsensä puolustuskyvyttömäksi. Luulen, että tämä osittain menee sinne sh-käytöksen piikkiin...

Karita oli lupautunut ystävällisesti kuskiksi klinikalta kotiin, joten ei tarvinnut hoippuvaa koiraa kävellen kuljettaa. Kiitos vain kovasti Karita avusta! Ruu olisi varmasti nähnyt tuolla lyhyellä matkalla miljoona mörköä, jotka olisivat voineet pikkuisen syödä suihinsa ;0)

Ruu'lta kuvattiin siis lonkkien ja kyynäreiden lisäksi selkä ja olkapäät. Lonkat lähti kennelliittoon A'na ja kyynärät nollana. Elli kommentoi lonkkia ja sanoi, että hänen mielestä oikein kauniit ja tiiviit ja sanoi, että ei jos arvio huononee, niin ei B'tä alemmas pitäisi mennä, mutta hänen mielestään siis molemmat oli A't

Olkapäissä ei ei ollut mitään vikaa, joten se reilu viikon takainen ontuminen oli siis vain rasitus vamma. Selkä oli myös ok. Elli kommentoi, että Ruu'lla oli kaunis ja vahva luusto. Sanoi, että lyhyt karva hämää ja antaa vaikutelman hentosesta, mutta sanoi että neidillä on jämerä luusto jolla on hyvä harrastaa =D

Olipa helpottavaa kuulla, että selässä eikä muuallakaan ollut mitään vikaa. Ruu'n jumit siis on vain lihas peräisiä joihin sitten auttaa säännöllinen hieronta ja silloin tällöin käynti fyssarilla. Mukavaa, että elämä jatkuu =0)

7 kommenttia:

Hiippari kirjoitti...

Olipa ihanat tulokset!!! Tosi kiva ja helpottava kuulla, että Ruutilla on vahva luusto ja kaikki muutenkin niinkuin pitää.
Eikun uusiin seikkailuihin sitten!
PS. Kyllä koirat usein sätkyilee ihmeellisesti nukutuksen jälkeen ja saattavat käyttäytyä ihan arvaamattomasti.

Laura kirjoitti...

Tämä oli kyllä viikon paras uutinen :))

Bestis ei meinannut myöskään millään nukahtaa, sitkeitä tyttöjä nämä! Oli myös vähän kummissaan herätessään, mutta onpa sitä ihmisetkin - mun isä just nukutettiin ja oli heräämisen jälkeen ihmetellyt, että eikö häntä vieläkään ole hoidettu ;)

Hanna kirjoitti...

Olipa hyviä uutisia :)

Amy kirjoitti...

Tosi hienoja uutisia, ihanaa! :D

karita kirjoitti...

Ruut on niin suloinen tapaus, että kyllä sen hovikuskina kelpaa ollakin! ;)

Jenni & Dööris kirjoitti...

Voih, ihana kuulla että teillä on luusto lähteny virallisiin terveenä ! :)

Emmi ja tytöt kirjoitti...

Onnea terveestä koirasta! Stepillä ihan sama juttu, meinasi siinä kuvausten aikana jo ruveta vääntämään itseään alas pöydältä :O