keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Suunitelmia

Taas on ehtinyt vierähtää tovi edellisestä päivityksestä. Ollaan kuitenkin reenailtu koirien kanssa säännöllisesti. Misty tuntuu todella hyvältä ja odotukset ovat sen mukaiset tulevaa Purinan koetta ajatellen.

Ruut sai paikan KAT'n reeni ryhmästä ja mut hyväksyttiin jäseneksi. Olin kyllä kieltämättä aikas liikuttuneen iloinen tiedosta. Treenit alkaa huhtikuussa 7. päivä tiistaina. Lisäksi seurapaikan varmistuttua hankin A-lisenssin Mistyä varten tarkoituksena kisata sillä kolmosessa. Meidän ensimmäinen yhteinen koitos agissa onkin huhtikuun 26. päivä Hämeenlinnassa, jossa on kolmosille kolme starttia.

Lisäksi Ruut sai toko koepaikan Helsingin kisassa, joka pidetään 25.4 Toisesta Helsingin kokeesta (18.4) ei ole vielä kuulunut mitään. Lisäksi olen ilmoittanut Ruut'n SBCAK'n kokeeseen, joten varsin vilkasta alkaa olemaan kisa rintamalla. Mistyllä on myös lisäksi KV-näyttely Lappeenrannassa pääsisiäisenä, jonne tosin itse en ole menossa..

Tarkoitus olisi myös Ruut'n kanssa osallistua TOKO-joukkue SM kisoihin heinäkuussa. Luokka tosin on vielä arvoitus. Joko ALO tai AVO. Mähän aijon kerätä kaikki ykköset joka luokasta. Tiedetään, että moni ei tee niin, mutta minähän en tunnetusti ole koskaan oikein mennyt valta virran mukana ;0)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun kiva, että pääsette agilitaamaan! Ruutista tulee varmaan ihan huippuhyvä agilitykoira!
Mihin joukkueeseen olette SM-kisoihin menossa?

Susan Miiro kirjoitti...

heips,

Ruut kyllä kieltämättä tuntuu jo nyt aikas makeelta ohjata, joten odotukset lajin suhteen ovat suht korkealla =D

SBCAK'n nimissä ollaan joukkuetta kasaamassa Sailan kanssa. Hermi, että et kuulu yhdistykseen.. tosin eiköhän teille paikka irtoa T-team Sport dogs ry.'stä Olihan heiltä viime vuonakin kaksi joukkuetta kisassa ja alemman luokan koirakoita aina tarvitaa, moni kun on jo ehtinyt ylemmäs... tosin tekin kyllä kohta karkatte vaikka minne, sen verran näpsäkkää menoa Mervi ilmentää =D

Hanna kirjoitti...

Heii ja ONNEA agiliitopaikan lunastuksesta! Kisoissa törmätään - näin alkuun varmaan Vaun ja Mistyn osalta :). Mullakin on tarkoitus aloitella Huin kanssa agility keväällä, mulla on vain sellainen pieni kutka että herra on satakertaa nopeampi ja parempi kuin emäntänsä :D

Minna kirjoitti...

Onnittelut agilitypaikasta (mää tiesin)!!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut agilitypaikasta! :)
Tosi kiva, että pääsette Ruut'n kanssa kisailemaan kevään aikana, pitänee ehkä lähteä SM-kisoihin turistiksi kannustamaan lapsia :)

Sopisiko sulle vaihtaa treffauspäivää 29.3.?

Hiippari kirjoitti...

Onnittelut ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!