perjantai 3. huhtikuuta 2009

Päivittelyä

Taas on venynyt edellisestä kerrasta, enkä lupaa jatkossakaan parannusta asian tiimoilta =0) Tauko päivityksessä ei tarkoita kuitenkaan hiljais eloa reenien suhteen. Ahkerasti ollaan painettu reeni rintamalla ja varsin kelvollisesti sujuu. Itse asiassa tällä hetkellä ei ole yhtään liikettä josta ajattelisin, että "Ei tästä mitään tule" Joko asiat osataan tai ovat hyvällä mallilla harjoittelun suhteen (menossa oikeaan suuntaan)

Sunnuntaina treffattiin Katri&Mervi ja Laura. Oli todella mukavaa turista ja reenata yhdessä. Lisäksi sain muutaman uuden ajatuksen omia treenejä ajatellen. Mervi sisko oli varsin näppärä pikku-likka niin kuin aina, eikä Ruut'n kaan reenissä ollut valittamista. Ihan perus juttua otettiin ja homma pelitti.

Viikolla reenattiin taas pienellä bc-porukalla jäähallin parkkiksella. Taisin ottaa seuraamista, idarin seisomista, jossa hiukka kääntyili vähän. Tätä hiukka sitten hinkutettiin ja loppuun ok seisominen. Lisäksi otettiin sama mutta maahanmenolla, mikä suora ja nopea. Lisäksi noutoa, ruutua ja kaukoja jotka ok. Loppuun paikka makuu ja istuminen. Maahan tarvitsi toisen lisä käskyn. En muistanut sanoa mitä oltiin tekemässä, joten sen piikkiin. Itse makuu ja istuminen ok.

Eilen UKU'n reenit. Ruut otti seuraamista, mikä oli hiukka liian tiivistä ja painamiseen taipuvaista. Huomautin asiasta ja asettui nätis oikealle paikalle. Huono ja epätasainen alusta aiheuttaa usein tuota. Kun siirryttiin tekemään tasaselle, ei asiassa ollut mitään ongelmaa. Lisäksi otettiin hiukka kiertoja suorana, stopilla ja sivulle, joka jäi hiukka vajaaksi. Ruutua otettiin myös joka varsin mallikas.

Ensi viikon tiistaina sitten alkaa agi-ohjaus kurssi, jota odotan todella paljon. Saa vähän vaihtelua tähän tokoamiseen. Kisatkin ovat parin kolmen viikon päästä. Niissä ei pitäisi kuitenkaan olla mitään ongelmaa. Ihan yllä pito reenillä mennään tokon suhteen, pääpainon siirtyessä agilityyn =D

1 kommentti:

Sanna Jääskeläinen kirjoitti...

Hei! Mihin päädyitte torstaina UKU:n treeneissä sen ryhmän/ryhmien suhteen? Tuliko siitä kisaaville ja kisaamaan tähtäävien ryhmä vai teittekö useimmat ryhmät?