tiistai 16. kesäkuuta 2009

Agilityä Tainan kanssa!

Latasin sitten demo version koneelle, enkä millään malta nukkumaan hyi,hyi ;0) Oltiin Tainan kanssa ottamassa agilityä neljän koiran voimin Ristarilla. Hessukin pääsi puuhamaan ja vähänkös papalla oli kivaa. Ruu'lla ohjelmassa rimat maassa ja opetellaan lukemaan rataa. Tänään sujui erityisen hyvin vaikkei olla otettu reiluun kuukauteen ja tuo on vielä niin alussa tuon lajin suhteen.

Innostuin myös ottamaan Hessulla, kun tajusin, että sen hän ei tarvitse yhtäkään hyppyä ottaa, kun menee pentu agi meinigillä. Olipas kivaa mennä molempien kanssa ja erityisesti mieltä lämmitti tänään Hessun tekeminen. Se oli niin onnessaan ohjaus kuvioista ja meni aikas hyvin vaikka vauhti sillä on hiipunut täysin. Meni kuitenkin pappa-laukkaa koko ajan ja kotiinkin jaksoi hölkötellä reilun parin kilometrin matkan. On sitten ihanaa omistaa noin viree vanhus =D

Radoista ei nyt sen enempää. Ruu'n kanssa oli tarkoitus harjoitella irtaantumista, radan lukua ja valssia. Kaikissa tavoitteissa onnistuttiin kyllä yli odotusten. Alkuun nimittäin mietin, että mitähän tästä tulee tauko ja aivot narikassa bc aina agin pariin päästyään, vaan kappas tuo mokoma yllätti mut täysin. Ei juossut tällä kertaa yhtäkään estettä päin ja katseenkin piti aina seuraavassa esteessä.

Ehkäpä se tie tämän lajin parissa ei olekkaan niin pitkä ja kivinen. Ja ehkäpä orastava into taas lajin pariin syttyi. Se kun on ollut aika hakusesa nyt kevään. Tästä on hyvä jatkaa. Täytyy opetella käyttämään tuota ohjelmaa ja toivoa myös, että kontakti/keppikielto poistuisi kohdaltamme mahdollisimman pian.

Huomasin, että tuo teksti näkyy tuossa huonosti, joten suomennetaan kuvioitamme. Lisäksi huomasin, että esteet ovat ehkä hiukka sumpussa ja joitakin virheitä rata voi myös sisältää, kun on niin vaikea muistaa mitä sitä tekikään (ei siis ollut valmista suunitelmaa):

HESSU Sekalaista lämmittelyä alkuun ja lopuksi koko rata 1-16

RUUT Eka rata; 1-5, toka rata 1-4 ja 10-12, kolmasrata; 12-16

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Sataa, sataa ropisee...

... ja hiukka ukkostaa. Päätin sitten ottaa piha tokot märällä nurtsilla. Ukkonen ei haitannut, mutta sade on neidille aika paha. 1-2 minuuttiin makaa sen oloisena kuin kidutettaisiin ja sitten hipsii vain pois =o Olen yrittänyt, että kun nousee huomautan ja komennan maahan. Ei tunnu auttavan, ei. Kyllähän se sitten lopulta siellä makaa, mutta hyvin kurjan näköisenä. Joten taktiikkaa muutettava. Palkka taakse, itse jään lähelle ja otan vain 1-2 min makuita, välissä kehuen makuusta. Loppuun vapautus suoraan leluun ja hillittömät bileet pystyyn ja sen jälkeen vauhti juttuja.

Piiloon en edes uskalla mennä sateella. Täytyy nyt vain varmistaa, että pysyy maassa. Lisäksi vain yksi makuu per/sade, kun ei juuri sateessa makoilusta välitä. Kaiken muun tekee kyllä täysillä sateesta huolimatta. Kaukoissa maahanmenot ja jäävät ei tuota sitten minkään laista propleemaa, mutta että pitäisi maata sateessa jouten, No way! Tuntuu Ruu tuumivan.

Pieni tihkusade ei tunnu tuota juurikaan haittaavan, mutta jos rupee satamaan kaatamalla, niin on hyvin kurjan oloinen ja ehkä hiukka epävarma siitä mitä pitäisi tehdä -> Ohjaaja vaatii makaamaan ja tekis mieli lähteä pois. Siispä sade paikkamakuusta on tehtävä extra kiva paikalla olo muihin makuisiin verrattuna.

Reenattiin me muutakin ja eilenkin puuhailtiin kaikenlaista (lähinnä AVO-juttuja) en nyt niistä jaksa sen enemäpää. Sujuivat oikein hyvin. Muutenkin tuntuu, että tuo pelaa varsin hyvin ja asiat ovat varsin hyvällä mallilla. Kaatosade+paikkamakuu on Ruu'lla selkeästi heikoin lenkki, mutta uskon, että reenaamalla siitäkin päästään. Pitää vain muistaa pitää se erityisen mukavana ja helppona asiana näin aluksi. Niin ja tilata niitä sateita, että voidaan ko. asiaa reenata onneksi on välit yläkertaan kunnossa ;0)

torstai 11. kesäkuuta 2009

Kuvia

Tiia napsi kuvia eilen Espoossa pidetyissä harkkakisoissa. Tässä joitakin. Kiiros Tiia taas jälleen kerran kuvista. Loput löytyvät TÄÄLTÄ

Seuruu jossa hiukka edisti...

Täyskäännös, jossa tarjottiin maahanmenoa =o

Sitten katseltiin merkkejä =D

Välissä kohtuu seuruutakin ;0)

Luoksetulo

Stoppi!

Nouto

Liikkeestä seisominen

Kaukoissa palkaksi liikkurin kierto =D

Ööö.... hyppy?

Harkka kisa

Lähdettiin Sailan ja koirien kanssa kohti Espoota. Collieyhdistys järjesti kisamaisen harjoituksen, jossa ei ollut tuomaria, mutta muuten kisamaiset puitteet. Sää oli mukava ja kahvi ja pulla maistui =D Kisassa sai palkata kesken suorituksen niin kuin itse halusi. Otin AVO-luokan ja mun oli tarkoitus palkata kaukojen jälkeen ja muuten ottaa kisamaisesti.

Paikkamakuu: Hyvin makasi liikuttamatta vaikka vierestä lähti collie kehästä. Ei haitannut mitään. Tää on kyllä todella kiva juttu! Vapautin suoraan leluun.

Seuraaminen: Aikas kamalaa. Siellä ehti tapahtua vaikka mitä. Menin kehään virittelemättä koiraa. Olin vain temputtanut sitä ja muutenkin riekuttanut... Ja se hiukka näkyi. Ensin edistettiin aika paljon, sitten lähestulkoon joka käännöksessä tarjottiin perusasentoa, sitten alkoi armoton painaminen, merkkejä vilkuili välillä ja loppuun tarjosi liikkeestä maahanmenoa oma-aloitteisesti ;0) Mua vain kyllä nauratti! Kai sillä olisi kuitenkin vielä jotakin irronnut.

Maahanmeno: Valmisteleva osuus oli nyt hyvä (rauhoittui tekemään) Maahan tippui hyvin. Loppuun perusasento, joka ok.

Luoksetulo: Lähti nopeasti tulemaan ja stoppi oli todella napakka -> kenttä vain pölisi, kun Ruu laittoi liinat kiinni! Loppu olisi saanut olla hiukka nopeampi mun makuun, Mutta ei olla juurikaan reenattu lyhyiltä matkoilta luoksetuloa. Samoin perusasento jäi hiukka vajaaksi. Oli kuitenkin suora.

Seisominen: Valmisteleva oli ok. Samoin seisominen. Olisi kuitenkin saanut olla mun makuun napakampi stoppi, mutta ihan ok meininki.

Nouto: Tähän olin todella tyytyväinen. Malttoi hyvin olla aloillaan heiton ajan. Haki vauhdilla ja otti hyvin kapulan. Samoin palautusvauhti todella hyvä kuin myös perusasento. Ainoa miinus oli, se että kun otin kapulan säntäsi lelun toivossa eteenpäin. Tätä reenattava.

Kauko: Otin vain I-M-I Pyysin liikkurin koiran selän taakse. Liikkeen omaisesti muuten. Eka istuminen jäi mun makuun hiukka "vajaaksi", maahan ok ja seuraava istuminen todella hyvä, josta kiertopalkka liikkurin takaa suoraan leluun.

Hyppy: Varasti... oltiin pidetty koko kehässä olo aika bileitä liikkeitten välissä temppuillen ja syliin loikkien ja nyt se sitten kostautui. No ei haittaa tällaistahan ei kisoissa tehdä. Ruu ei siis osaa AVO-hyppyä. En vain ole jaksanut opettaa. Lähti hyvin ja tarjosi seisomista. Pyysin istumaan. Katsoi ihmeissään. Uusi käsky käsimerkillä ja istui. Pyysin hyppäämään ja tuli sivulle vaikkei ollakkaan reenattu tuota. Jäi kuitenkin hiukka vajaaksi.

Kokonaisvaikutus: Öööö... no molemmilla oli hauskaa =D Hiukka poikettiin suunitelmasta tehdä kisamainen reeni. Palkkaamisen suhteen tässä onnistuttiinkin, mutta muuten meno oli kyllä varsin vauhdikasta ja Ruu lenteli pitkin kehää kaikki väli ajat =D Se tuossa on kuitenkin varsin mukavaa, että se ei keitä yli ja pystyy kuitenkin keskittymään tekemiseen vaikka kuinka hetsaa.

Erityisen tyytyväinen olin paikkamakuuseen, noutoon ja luoksetuloon. Sen sijaan reenattavaa; seuraaminen, seisominen, hyppy ja ainaiset kaukot. Hyvä mieli tuosta päivästä kuitenkin jäi. kiitos Saila seurasta ja kyydistä!

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

8. jälki

Jälki joku 300m yksi kulma, 6 keppiä ja hiukka mutkittelua. Vanhensin hiukka vajaa tunnin. Tein lenkin odotellessa. Jäljen poljin pellolle jossa kohtalaisen pitkä heinä. Lenkin lopuksi Ruu päätti pyöriä jonkun ihmisen ripulissa sotkien koko toisen puolen kaulasta ja lavasta siihen ihteensä ja Hessu taas söi sitä "herkkua" minkä ehti. Haju oli aivan kamala. Haistoin sen liinan toiseen päähän vaikka mulla onkin 10m liina. Ei kuitenkaan häirinnyt Ruu'n jäljestämistä vaikka aivan saletisti tuoksui senkin nokkaan.

Alku oli tällä kertaa todella hyvä. En tietenkään ota mitään jana juttuja, mutta haluan, että tuo oppii lähtemään hallitusti jäljelle. Tänään se onnistui loistavasti. Käskin "maate" ja siitä "etsi" ja näytin kädellä. Lähti heti nenä auki. Eteni todella suoraan jälkeä pitkin. Nosti heti ekan kepin ja palautti hyvin. Tässä kohtaa hukkasin itse kepin, mutta väliäkö sillä. Ehdittiin kuitenkin hetki leikkiä sen kanssa.

Alkuun olin tehnyt myös mutkittelua jossa tuli pari hukkaa. Löysi kuitenkin hyvin omatoimisesti uudestaan jäljen. Kulma meni tänään ihan kohtalaisen hyvin. Hiukka ajoi yli, mutta löysi nopeasti uudestaan jäljen. Lopussa oleva loiva mutka ensin oikeaan ja sitten vasempaan ei tuottanut enää mitään ongelmaa. Samoin loput 5 keppiä nousivat todella hyvin. Leikittiin jokaisella, ennen kuin jatkettiin matkaa. Hiukka oli ilmassa, että olisi halunnut jatkaa jäljestämistä palautettuaan kepin. Täytyy palkata jatkossa lelulla. Tällä kertaa en sitä tehnyt, koska neiti ei ollut siinä kunnossa, että olisin sitä halunnut metriä lähemmäksi ;0)

Lopussa ollut lelu olikin sitten varsi mieluinen ja sillä leikittiin sitten juosten pitkin peltoa, kun ei ollut Hessu siinä välittömässä läheisyydessä, että olisi voinut leikittää ipanaa. Nyt tuntuu siltä, että tuo on oikeasti hokannut jäljestämisen. Meno oli tänään erityisen hienoa ja tarkkaa. Tein myös joka kerta, niin että kun oli ensin leikitty kepillä laitoin Ruu'n maahan ja siitä annoin uuden käskyn jatkaa. Joka kerta oli mallikkaat jäljelle lähdöt. Nenä tuntui hyvin olevan auki ja sai yhtä kertaa lukuun ottamatta heti kiinni siitä missä jälki menee. Lisäksi täytyy myöntää, että ihan ihmetyttää miten tarkasti se poimii noi kepit vaikka en olekkaan varsinaisesti niitä sille opettanut. Olen kuitenkin joka kerta muistannut palkita sen ruhtinaallisella leikillä, kun on poiminut suuhun ja palauttanut mulle.

Tänään olin myös täysin passiivinen sen suhteen jos hukkasi jäljen. Jäin vain seisomaan paikoilleni, etten kuitenkaan tallo edessä olevaa jälkeä ja lähden uudestaan matkaan, kun löytää. Tämä tuntuu toimivan hyvin. Musta on tullut ihan jälki hullu. En olis ikinä uskonut moista itsestäni =D

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Tokoa ja jälki

Olisi saanut tänään jäädä reenit täysin väliin. Ei ollut fiilistä, ei ja silti piti vain ruveta toimiin. Ei oikein ollut suunitelmaakaan tokoon, joten ei mitään hyvää odotettavissa.

Paikkamakuulla aloitettiin. Olin täydet kolme minsaa. Kun palasin näytti siltä, että kurkotteli, mutta piti kuitenkin kyynärpäät maassa. Oli mennyt myös lonkka lepoon. Tämä rupesi ärsyttämään ja aloin korjailla. Kävin muutamia kertoja piilossa. Nyt ei mennyt enää lonkallee. Toisaalta en nyt jaksaisi tuosta välittää..

Noutoja ensin kapulan nostoja jossa en enää käytä törppöä apuna. Kierrä käskyllä ottaa oikein. Otin myös yhden heitto noudon. Ei kiertänyt aivan loppuun, mutta selkeästi käänsi päätä ottaakseen kapulan takakautta. Ihan kivan näköinen nosto, josta palkka.

Luoksetuloja otettiin myös. Otin ensin yhden suoran leluun. Sitten stopilla joka ok ja tästä takapalkka. Viimoseksi otin lyhyeltä matkalta seisomisesta luoksetuloja suoraan leluun. Ihan ok meininki.

Kaukoja loppuun johon sitten juututtiinkin oikein urakalla. Otin ilman kohdetta. Eka nousu oli ihan kohtalainen, mutta ei mennyt maahan ekalla käskyllä =0 Kuuli mielestään jotain outoa ja luimisteli korviaan. Tokalla meni hyvin ja heti perään istu, josta lentävä palkka. Sitten alkoikin se junnaaminen... huah! Ei siitä sen enempää, kuin, että pitää varmaan ottaa välillä niin, että palkkaan heittämällä lelun taaksepäin, välillä kierretään merkkejä palkaksi ja välillä niin, että liikkuri on takana joknka saa lopuksi kiertää palkaksi, että muistuttaisi mahd. paljon kisa oloja.

Sitten se jälki. Tein sen pellolle. Oli joku 400m pitkä ja reilu puolituntia vanha. Siinä oli kolme kulmaa ja viisi keppiä. Olin laittanut kukkakepit kulmiin, että itse tiesin missä se on. Alkuun leikin yhdellä hajustetulla kepillä lähi heinikossa, josta joka kerta lelu palkaksi, kun löysi sen.

Sitten jäljelle. Alku taas sitä samaa. Pyöri tohkeissaan sinne tänne. Nyt en antanut mennä, ennen kuin sai hajun. Jouduin ottamaan aika monta kertaa takaisin, ennen kuin päästiin matkaan. Vähän matkan päästä nousi eka keppi. Leikin hetken lelulla ja kepillä. Pyysin jatkamaan. Oli hiukka pihalla mutta jatkoi kuitenkin matkaa. Ensimmäiseen kulmaan matka sitten katkesi totaalisesti. Annoin sen etsiä. Pyöri kyllä aikalailla ja lopulta tuli mies huutelemaan, että tää on viljelty pelto ja ettei täällä saa kouluttaa koiraa... joo oikeassahan se oli. Tosin musta se pelto näytti lähinnä siltä, ettei siinä mitään ollut, kun viereisillä pelloilla selkeästi kasvoi jotain. Ruu rupesi haukkumaan sille. Selitin miehelle, että olen pahoillani ja että mun on jatkettava, kun on esineitä tuolla pellolla jotka haettava pois (tottahan se oli, siellä oli mm. ne kukkakepit pystyssä)

Kun millään ei meinannut löytyä kulman jälkeen jälkeä päätin näyttää. Halusin kokeilla nouseeko kepit. Päästiin uudestaan sählingin jälkeen matkaan. Meno oli varsin aaltoilevaa (risteili jäljen yli oikealle ja vasemmalle) Sai hajun kepistä ja lähti tuomaan. Tästä palkka. Uusi lähetys joka onnistui ihan kohtalaisesti. Toinen kulma meni hiukka paremmin ja oma toimisesti löysin reitin. Kohta oli taas keppi, jonka toi heti. Tällä osuudella jäljestys oli aika hyvää. Kolmas kulma oli aivan kamala, eikä meno sen jälkeen ollut yhtään parempaa. Taas seilailtiin puolelta toiselle ja hukattiin yhden kerran jälkikin. Ihme kyllä tästä menosta huolimatta nousi kaksi keppiä.

Jälki jatkui pienen matkan metsä saarekkeeseen, jossa hei nikkoa. Siellä oli myös lelu piilossa. Maaston muutos ei aiheuttanut ongelmaa, päin vastoin se tuntui siinä kohtaan paranevan. En tiedä aiheuttaako tuuli pellolla kepposia jäljestykseen, koska olen nyt huomannut, että jotkin suorat sujuvat todella hyvin ja jonkun kulman jälkeen tökkii sitten todella paljon.

Jäjestys ei ollut parasta Ruut'a, mutta paikkapaikoin oikein hyvää. Se mikä oli todella mukava asia tuolla jäljellä oli se, että kaikki viisi keppiä nousi, ilman mun vihjailuja. En edes huomnannut niitä, ennen kuin Ruu nappasi suuhun. Erityisen huonoa oli se, että sorruin jeesailemaan varsinkin kulmissa.

Taidan tehdä jatkossa helpompia kulmia, kun ne ovat aika vaikeita tuolle. Olisi kuitenkin hyvä, että se selviäisi niistä itse. Vaikeuttaa sitten myöhemmin. Huomaan kun itse katson kirjoitustani, että ei tämä nyt kovin huonolta reeniltä vaikuta, mutta oma fiilis oli todella kireä ja se heijastui koiraan. Ei vaan pitäisi reenata jos ei tunnu siltä.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Jälki ja esineet

Tänään lenkin yhteydessä päätin tehdä jäljen ja ottaa esineitä Mannin metsissä. Talloin jäljen koirien odotellessa. Jäljen pituus taisi olla 200-300m välillä ja siinä oli muistaaksen 6 kulmaa. Jälki vanheni reilu puolituntia. Maasto ei ollut mikään kaikkein helpoin. Lisäksi tuli yhden polun ylitys. Maasto vaihtelu oli melkoinen.

Jäljen vanhetessa tein sessuille esineruudun. Hessu sai talloa sitä mun kanssa. Alue n. 20-30m kanttiinsa ja nousi pienen mäen päälle. Otin Hessulla ensin. Ruu sai katsoa mitä vanhus puuhaa. Hessu haki kolme esinettä rauhallisesti tallustellen. Kivaa sillä on silti ja nakkipalkalla hakee mielellään.

Ruu'n vuoro seuraavaksi. Jätin istumaan ja näytin esineitä ennen kuin kävin viemässä. Ensimmäinen esine toisessa laidassa aika alussa. Toinen keskellä ja kolmas mäen päällä. Sitten virittelyt ja Ruu karkasi niistä. Löysi hyvin keskellä olevan. Tästä heti palkka (en ota palautuksia vaan palkkaan nostoista)

Lopuilla kerroilla olin tarkempi noiden virittelyjen kanssa. Tokana nousi mäen päällä oleva esine ja lopuksi reunassa oleva. Ruu lähtee suht kovaa, mutta hiljentää aika nopeasti ja alkaa haravoida aluetta rauhallisesti ja musta näyttäisi siltä, että tuolla jopa nenä auki =D

Lähdettiin ajamaan jälki. Nyt yritin lähettää sen jäljelle. Yritykseksi se kyllä taisi jäädä. Toisella valtava hinku jäljelle ja aloitus kohta olisi saanut olla helpompi. Alun sählingin jälkeen päästiin matkaan.

Ekakulma oli suht hyvä, johtuen siitä, että iso puu oli edessä hidastamassa matkaa, eikä kulmaa voinut tästä syystä kaahata ohi. Jatkettin matkaa. Ruu'lla oli nyt vauhtia liikaakin ja maaston vaihtelevuudesta johtuen jouduin päästämään liinasta irti, että saatoin kiertää kohteita. Ei pitäisi varmaankaan...

Polun ylityksen kohdalla tuli ensimmäinen hukka. Lähti tekemään ympyrää ja hetken haravoituaan löysi jäljen. Toka kulma meni kyllä niin pieleen kuin vain voi mennä. Löysi kuitenkin hyvin uudestaan jäljelle. Kolmas kulma oli suht. ok Neljännessä pyörittiin taas kohtalaisesti. Viideskulma taitoihin nähden suht ok samoin kuudes kaiketi ok (pientä pyörimistä)

Lopussa ollut nahka rätti ei saanut juurikaan minkään laista innostusta.. Lähinnä oli sitä mieltä, että jatketaan lisää tätä jäljestystä. Pitäisi nyt varmaan ruveta viljelemään niitä keppejä jäljelle, että saisi lisää tarkkuutta (huomaisi, että jäljeltäkin voi löytyä jotain). Nyt vauhtia alkaa tulemaan aika paljon. Edelleen se kuitenkin on keskittyneen oloinen mikä on hyvä asia.

Seuraavalla kerralla otan keppejä mukaan. Jarrutan menoa liinasta ja katson, että alun jälki on suht helppoa maastoa, että saisi noi lähetykset kuntoon. Nyt kun ne ovat tupanneet menemään aika pyörimiseksi, ennen kuin saa hajusta kiinni.

Lisäksi pitää hankkia kunnon jälkiliina. Tuo mikä nyt on, on sitten todella huono. Siitä on vaikea pitää kiinni ja se sotkeutuu alvariinsa jonnekkin, jos ei muualle, niin ainakin omiin jalkoihin.