maanantai 11. tammikuuta 2010

T-reenit Keravalla

Lauantaina päätin sitten korkata Prisma treenit. Mukana menossa Saila ja Saga sekä aivan ihana pikkuinen Hali-kelpo =) Itse päätin sitten vihdoinkin lyödä koko VOI-luokan kasaan. Olen sitä pitkittänyt, kun en ole vain uskaltanut, kun tuntuu siltä, että niin monta pientä osaa olisi eri liikkeissä hiottavana, ettei sitä voi nyt sentää koko luokkaa tehdä palkkattomana... vaan kuinkas kävikään?!

Paikka istuminen: Ei ongelmaa. Kolme koiraa lähti rivistä viipottamaan. En mennyt "väliin" vaan katselin piilosta miten Ruut suhtautuu asiaan. Ihan rauhallisesti otti pienen sählingin. Sitä ei onneksi tunnu haittaavan rivistä lähtevät koirat. Hyvä niin.

Paikka makuu: Tämä myös ok. Hyvin omalla vuorolla maahan ja ylös.

Seuraaminen: Alku oli todella hyvää. Itse kuitenkin jännitin hirmuisesti ja kävelyni (varsinkin käännöksissä ja askeleissa) oli itsenikin mielestä kummallista ja nykivää. Ruut reagoi siihen välittömästi ja tämä näkyi satunnaisena ääntelynä (Ruu ei siis normaalisti ääntele) Kokonaisuus oli kuitenkin näyttänyt ihan hyvältä, eikä Ruut seilannut tai ollut harakka ;0)

Liik.istuminen: Olisi ollut kisoissa armoton nolla. Liikkurin käskyttäessä Ruut meni maahan, ennen kuin edes ehdin avata suuta. Tokalla sitten jäi seisomaan (en siis vieläkään ehtinyt sanomaan mitään) kun sitten lopulta koira oli kuulolla, liike meni oikein hyvin. Tähän siis kuuntelu treeniä.

Luoksetulo: Tämä oli oikein hyvä. Vain loppu (maasta-sivulle) tultiin ravilla. Itse pysähdykset oli kuulemma hyvän näköisiä ja mikä parasta olen saanut uudella luoksetulo käskyllä (kiitos vain Emmi =) Ruu'n tulemaan kootumpaa laukkaa ja näin stopit saadaan tehtyä sääntöjen puitteissa.

Ruutu: Vieraassa paikassa ja aivan erivärisillä/näkösillä törpelöillä aivan bueno! Mäkin olen alkanut hallitsemaan sen missä kohtaa pitää antaa stoppi käsky. Lisäksi asiaa helpottaa se, että koirakin on alkanut tietämään mihin pitää ruudussa mennä. Loppu osa oli Ruu'lle hieman vaikee ja ilmensikin epä varmuutta. Tuli kuitenkin hyvin sivulle seuraamaan, mutta vauhtia tähän lisää, niin hyvä tulee.

Hyppynouto: Oikein hyvä.

Metallinouto: Tämä myös oikein hyvä.

Tunnari: Komppaan edellisiä =)

Kaukot: Ei valittamista. Ripeästi ja tarkasti kaikki vaihdot. Hiukka taipui vasemmalle. (tämä on ongelma joka hiljalleen jää varmasti pois)

Kokoinaisuus: Oli mielestäni oikein hyvä. Koira teki aika rauhallisella otteella töitä, mutta ei kuitenkaan fleguillut. Lähinnä silleen tyynen coolisti. Itse olisin ehkä kaivannut hiukka "säpinää" liikkeisiin, mutta kyllä mulle tuollainen tasaisen varmakin käy =) Kaikki muu siis meni mielestäni 8-9 pisteen arvoisesti istumista lukuunottamatta. Eli kyllä sieltä Purinalta pitäisi se ykkönen irrota, jos ei mitään kummempaa ilmene. Hyvillä mielein pientä hiulaamista ja sitten ei kun kisoihin vain ;0)


Loppuun Hessun vauvakuva. Ikää pojalla joku 5-6kk.

torstai 7. tammikuuta 2010

Vuosi -97 osa 1

Hessun 13-vuotis synttärit lähestyy, joten päätin laitella vanhoja paperi kuvia koneelle. Laittelen niitä nyt tänne pienissä erisssä. Kyllä ne partis vauvat vaan on niin vietävän söpöjä karvapalloja <3 Ensimmäisessä kuvassa Hessu on n. 8vk ja juuri hyökkäämässä kimppuun. Toisessa kuvassa ollaan sitten 12 viikkoa ja näin ollen hakemassa ensimmäistä rokotusta. Tuolla ell. oli aina tapana ottaa potilaistaan kuvia, jotka sai sitten hakea seuraavalla kerralla. Aika ihana tapa. Huomatkaa onnellisen ja ehkäpä hiukka ylpeän teinin olemus, kun pitää sylissään ihka omaa koiran pentua =)

                                                


tiistai 5. tammikuuta 2010

Treeniä ja Hessun koetulokset

Elen oltiin Keravalla Tainan, Tiian ja Emmin kanssa tokoilemassa. Kylmä oli ja pimee painoi päälle. Olin suunitellut tekeväni vaikka mitä, mutta kun kerta oli niin kylmä, niin tyydyin ottamaan vain ruutuun ja tunnarin.

Ruutu: Ei hyvä, ei. vieraat merkit kentällä sekotti toista ja muutenkin tuntui olevan aivan kuutamolla koko koira "Ai mikä ruutu?! En mä ole koskaan kuullutkaa!" Loistavaa... Tätä sitten tavattiin moneen kertaan. Lisäksi esiintyi banaania... Loppua kohden kyllä parani, juu, mutta kun ei siellä kisoissa saa tehdä kun sen kerran. Eipä auta, kuin teho reenata tätä. Mä en aijo ottaa sieltä kisoista nollaa tästä liikkeestä!

Tunnari: Emmi liikkuroi. Tämä oli oikein hyvä. Loppuun otin vielä palikan palautuksia muutaman tsipaleen. Ihan hyviä nekin.

Tänään sitten lenkin yhteydessä pienet reenit rantapuistossa. Ohjelmassa ylläri pylläri; Ruutu! Otin ensin 15m sitten 20m ja lopulta 25m Päätin nyt helpottaa tätä reeniä. Lisäksi  päätin myös itse opetella näkemään sen milloin koiralle pitää antaa stoppi käsky.

Ruut alkoi mielestäni ennakoimaan keskikohtaa paremmin, kun pysäytin sen. Vain yhden kerran alussa meni ihan pieleen, mutta loput toistot olivat todella hyviä ja koira osui aivan keskelle ruutua. Olin myös laittanut ruudun aika reunaan (parkki alueen), ettei ihan pahasti pääse valumaan ulos ruudusta. Loppuun otin tarjoamista ja hiukka ohjaamista ruudun sivusta sisään. Tällä tekniikalla siis nyt teho treenataan tätä liikettä ja katsotaan kuinka käy Purinalla.

Seuraaminen loppuun. Asenne ja paikka oli tänään todella hyvä, eikä harakoitakaan näkynyt. Pääpaino edelleen vasemmalle käännöksissä. Ruudun jälkeen oli vire sopivalla tasolla, joten taidan jatkossakin ottaa seuraamista aina ruudun jälkeen.

Tänään saatiin myös kuulla Hessun koetulokset. B12-vitamiini oli 1200. Hessullahan oli tuo arvo joulukuussa alle 150 Raja-arvot tälle kokeelle on 200-850 eli aika paljon yli ylä rajan. Järvetissä eivät tästä olleet mitenkään huolissaa. Saihan Hessu ko. vitamiinin pistoksena ja se on pitkävaikutteinen. Sanoi, että se siitä laskee pikkuhiljaa. Piti 3kk pistos väliä hyvänä.

Folaatti olikin sitten laskenut joulukuun tuloksista =( Raja-arvojen ollessa 3-14 Hessulla tuo oli 2,8 ja nyt oli laskenut 2,2 Tämä kertoo siis tulehduksesta suolistossa. Tuota arvoa ei oikein saa nostettua millään. Ai noo mitä voi tehdä on pitää huoli siitä, ettei Hessu saa syötyä mitään ylimääräistä. Puolenvuoden päästä otetaan uudet kokeet ja katsotaan mitä suolistolle kuuluu.

Hessu on kuitenkin voinut hyvin, eikä kohtauksia ole ollut enää pistoksen jälkeen. Eli Hessun hermosto voi huomattavasti paremmin, kun saa toiminnalleen kaikkein tärkeintä vitamiinia; B12'ta. Hessun ulostekkin on ollut nyt muutaman viikon ihan hyvää, joten luulen, että suolistokin on hiljalleen elpymässä. Olen ollut nyt todella tarkka lenkillä ja pitänyt pojan kiinni, ettei vain vahinkoa pääse sattumaan.


Hessu palauttaa iloisena lelua ruudusta <3

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Treeni lähi kentällä

Ilta lenkin yhteydessä päätin treenata. Lunta tuiskusi taivaalta, mutta pakkanen oli mukavastri laskenut alle
-10 asteen, joten mikäs siinä on treenatessa. Janessakin sattui sopivasti paikalle tekemään meille tunnarin. Kiitos vain =D

Seuraaminen: Käännöksiä vain vasempaan. Oli ihan kohtalaista. Hiukka painoi, mutta muuten suht korrektia menoa.

Luoksetulo: Ensin suora sivulle. Baanaania... Toinen suora sivulle. Lisää banaania... Sitten molemmat stopit. Seisomisessa kääntyi vinoon ja maahanmenossa sitten päätti kääntyä 180 astetta ympäri... vauhtia aivan liikaa ja molemmat stopit valui hyvin pitkäksi. Jarrutus on kyllä neli tassunen ja lumi vain pölisee, mutta jos noista saa 7 pojoo kisoissa, niin olen tyytyväinen. Olkookin liukas alusta, mutta silti niille täytyisi tehdä jotain. Vauhti on aivan liian luja.

Ruutu: ilman nauhoja. Ihmetteli paikkaa ja pyöri todella sinne tänne. Ei siis hyvä. Tokalla ihan ok. Tosin silloin kun tietää, että on ruudussa ei meinaa kunnolla tarjota paikkaa vaan aijaa... Nyt en sano sille enää stoppia vaan annan sen tarjota pitkältä matkaltakin. Menee edelleen liian taakse, mutta tarjoo onneksi edemmäs paikkaa. Nyt sitten palkkasin aika monta kertaa, niin että sai hakea palkan multa. Nyt alkoi sitten jäädä keskemmälle. Näitä täytyy tehdä sen ohella, että palkkaa myös ruudussa. Lelua ei kuitenkaan enää ruutuun. Kait tästä vielä hyvä saadaan...

Tunnari: Janessa siis liikkuroi tämän. Kymmen vierasta. Lunta tuiskusi taivaalta, eikä palikoita näkynyt juurikaan kymmenen metrin päästä. Hyvin lähti ja stoppasi palikoille. Nyt ei sortunut ottamaan ensimmäistä mikä osui kohdalle, niin kuin kerran ulkona tehtynä, kun ei nähnyt kapuloita. Haisteli maltilla ja kun osui oman kohdalle nappasi suuhun ja palautti nätisti. Pa jäi hiukka vajaaksi, kun taakse tuli koiran ulkoiluttaja, jonka koira rupesi haukkumaan. Tähän liikkeeseen olin todella tyytyväinen.

Laitoin muuten ilmottautumisen menemään Purinan kisoihin (31.1) ja saatiin paikka. Siellä sitten korkataan voi-luokka. Tosin nyt kyllä on aikamoinen uskon puute 1-tuloksen suhteen. Tuntuu vain, että mikään ei onnistu ja kaikessa on niin paljon tehtävää. Luoksarit venyy pitkiksi, ruutu on ruma, seuraaminen...noh, katsotaan mitä tuleman pitää.

Tainan, Mantan ja Mistyn käydessä uutenavuotena luonani, otimme koirista talvisia kuvia. Ne löytyvät TÄÄLTÄ Voi miten ihanaa, että täällä etelässäkin on noin paljon lunta. Ja lisää tulee koko ajan =0)


Misty, Manta ja Ruut!

perjantai 1. tammikuuta 2010

tiistai 29. joulukuuta 2009

Pyryharakka!

Malminkartanolla reenaas. Treeni kavereina tällä kertaa Tiia ja Emmi bortsuineen. Paikkana toimi pientä toria muistuttava aukio, jonka läpi kulki ihmisiä ja satunnaisesti autoja. Kirjasto toisella puolella ja ravintola toisella puolella, eli häiriöö ihan omiksi kotitarpeiksi ;0) TIIA toimi taas hovikuvaajana, kiitos siitä Tiia!

Ruu oli varsin vauhdikkaalla tuulella ja seuraaminen menikin sitten hötkyilessä. Emmi sanoi kauniisti, että muistuttaa hämähäkkiä, mutta pyryharakka se musta lähinnä oli. Ainut plussa oli se ettei painanut, ei edistänyt, ei poikittanut ja pään asento oli oikein hyvä. Eli kaikki se mihin nyt ollaan kiinitetty huomiota oli hyvää, mutta sitten kaikki muu vuoti! Eli taas palkkaus kuvioita muuttamaan.... on tää kyllä, sanon minä =D

Liikkeestäistu oli ihan ok. Emmi käskytti ja naksutti. valmisteleva osuus oli myös hyvä.

Luoksetulo ensin suorapalkka ja sitten stoppi (seiso) ja loppuun suorapalkka. Vauhtiin nähden oikein hyvä stoppi. Mutta eihän se sääntöjen mukaan ole missään nimessä 10 kait tuolle vauhdille täytynee ruveta jotain tekemään. Taidan lopettaa toistaiseksi suorapalkkauksen tässä liikkeessä, jos se hiukka rauhoittaisi menoa... hmmm.

Ruutu pariin kertaan. Ekalla hiukka kaarrosta oikealle, kun hämy merkit hiukka sotki toista, mutta mielestäni kaarsi todella hyvin takaisin linjalle ja meni Ruutuu sisään suoraan edestä ja keskelle tarjosi paikkaa. Tokalla sitten aivan suora ruutu ja paikan haku joka ok.

                                           -TAUKO-

Hyppynouto oli ok. Emmi liikkuroi. Ei palkkaa.

Metallinouto myös ok, ei palkkaa.

Tunnari jossa Emmi edelleen liikkuroi. Tehtiin vierailla kapuloilla. Hyvin sain kierrokset alas edellisten noutojen jälkeen. Haisteli Ruu'ksi rauhallisesti. Ei klähminyt tai nostellut ja kun oma osui kohdalle otti sen epäröimättä. Tämä liike näyttää taas olevan nousu suhteessa. Voi miten tyytyväinen olinkaan toiseen!

                                          -TAUKO-

Kaukot loppuun. Otin M-I-S-M-S-I-M Hiukka seikkaili edes takas, mutta hyvin vähän. Olin tähänkin oikein tyytyväinen. Koira oli todella rentona ja pompahteli iloisesti. Nyt on siis tiessään jähmeilyt tämän liikkeen kohdalla, hyvä, hyvä!

Ihan viimeiseksi otin Hessulla ruudun ja tunnarin. Ruutua ei meinannut löytää (mutta eihän se sitä kisatessaankaan oikein meinannut =) mutta Tiian näyttäessä uudestaan lelua löysi lopulta perille. Tunnarissa haisteli hyvin kaikkia, otti oman, mutta jostain syystä epävarmuus iski ja pudotti haistellakseen vielä lisää. Otti kuitenkin oman ja toi sen mälväten kuuluvasti =D Lisäksi Hessu huusi taas koko treenin ajan toisten tehdessä liikkeitä. Se kun on siitä ihan yhtä hauskaa, kuin itse treenaaminen... noh, onhan se partis ;0)

Ruu sai tehdään loppuun vielä hyppynoutoa. Tiia naksautti aina, kun Ruut oli hypyn päällä. Heitin tarkoituksella molemmille puolille vinoon. Hyvin haki takaisin tullessa hypyn. Mennessä katsoo todella tiiviisti kapulaan, joten on muistettava antaa hyppy käsky aluksi, muuten livistää kapulan perään hyppäämättä.
Alla muutamia kuvia Ruu'n ilottelusta elisissä treeneissä. Huomatkaa miten tassut eivät meinaa osua maahan seuraamisessa. Toisella kun oli vain niin kertakaikkisen hauskaa!







Loput Tiian ottamat kuvat löytyvät TÄÄLTÄ


Sitten Hessun kuulumisia. Käytiin tänää Järvetissä ottamassa B12 ja Folaatti. Niiden tulokset tulevat muutaman päivän päästä. Otatin vielä ison verenkuvan. Tämä oli Hessulla täysin puhdas. Ei missään mitään vikaa, ei edes lähellä raja-arvoja suuntaan tai toiseen. Eli Hessun ongelma on ohutsuolessa, mikä nyt olikin tiedossa, mutta haluttiin vain varmistua, ettei johdu maksasta, munaisista tms. Luulen, että jos tuo suolen tilanne saadaan tasoittumaan ja B12 oikealle tasolle, niin Hessu voi hyvinkin elää 15 vanhaksi. Se kun on muuten niin hyvässä kunnossa, eikä sydän tai ylipaino vaivaa. Lenkkejä se tekee edelleen vaivatta nuorempien mukana säällä kun säällä ja helmikuussa mittariin tulee 13-vuotta!


perjantai 18. joulukuuta 2009